maanantai 17. joulukuuta 2007

Kuntosalit

Liikuntaa harrastavana henkilönä kuntosali on minulle tärkeä paikka. Täällä Venäjällä nykyaikaisia kuntosaleja näyttää riittävän melkein joka kadun kulmaan. Kuitenkin näissä saleissa hinnatkin ovat vähintään Suomeen luokkaa.

Olen käynyt kahdessa nykyaikaisessa tai lähiaikoina avatussa kuntosalissa. Ensimmäisenä Venäjälle minne tahansa mennessä on narikka, olkoon se sitten baletti, leffateatteri tai kuntosali. Johtuukohan tämä taas siitä halvasta työvoimasta. Kuntosalit monesti myös tarjoavat pyyhkeet, ettei tarvitse niin paljoa itse roudata urheilukassissa. Itse olen ainakin nauttinut näistä palveluista, vielä kun saunakin näistä löytyy, niin mikäs sen mukavampaa.

Kuntosalit ovat pääasiassa täynnä mitä ihmeellisempiä laitteita, vapaita käsipainoja löytyy, mutta vapaita tankoliikkeitä oli toisessa kuntosalissa hankala tehdä. Toisin sanoen ei ollut erillistä paikkaa vapaille tankoliikkeille. Myös venyttelypaikat olivat näkymättömissä... no tosimieshän ei venyttele, mutta urheiljat kylläkin.

Musiikki oli saleilla todella kovalla, ei kuitenkaan klubien tasolla, mutta voimakkaalla tasolla. Myös musiikkilaji oli mielenkiintoinen, sillä pääasiallisesti teknomusiikkia oli kuultavissa.

Kuntosaliohjaajia näytti olevan saleilla aina vähintään pari kolme ja monestikin naispuoliset ohjaajat ohjasivat miehiä ja toisin päin. Kyllä näytti ainakin iäkkäämmätkin miehet treenaavan tosissaan, etteivät vain liian kovaa.

Proteinibaari on paikka, josta voit tilata huurteisen oluen sijasta, palautusjuoma- tai proteinipirtelön. Tämä oli yleensä kuntosalilaitteiden kanssa samassa huoneessa.

Tietenkin kaiken maailman jogat, pilatekset, hip hop tanssitunnit ja muut on tarjolla kuten Suomessakin. Kaikkein erikoisinta kuitenkin on, että valikoimissa on myös strippaustunteja ja nämä tunnit ovat kuulemma vielä todella suosittuja. Myös Amerikan sekavasta maasta tulleet opiskelijat olivat ihmeissään näistä tunneista, joten tämä oli jotain erikoista.

Tässä oli pikainen läpileikkaus uusista kuntosaleista, olisin mielelläni tutustunut vanhoihin kunnon sepän "pajoihin", mutta kerta koripallojoukkue tarjoaa kuntosalin, niin en ole enää jaksanut edullista paikkaa metsästää. Kuntosali maksaa noin 80-100 euroa kuukaudessa, mutta edullisempiakin paikkoja on varmasti löydettävissä

torstai 13. joulukuuta 2007

Syksyn kurssit takana

Eilen sain sitten päätettyä viimeisenkin kokeen, joten alkaa joulumieli jo lähentyä. Nähtäväksi jää missä vietän joulun, sillä viisumien hankintaa ei ole tehty liian helpoksi.

Minulla oli menoviisumi Venäjälle(pakollinen) ja koulun pitäisi antaa monikertaviisumi. Minun puolelta kaikki viisumiasiakirjat olivat kunnossa jo 2 kuukautta sitten. Ongelman ydin on että Moskovasta ei ole lähetetty tarvittavia asiakirjoja Pietarin yliopistolle. Pari kuukautta olen odottanut tässä viisumia ja pari viikkoa sitten koululta sanottiin, että meillä on ongelma viisumin hankinnan kanssa. Venäjällä ei ole yleensä tapana sanoa, että meillä on ongelma. Jos näin on niin sitä ei sanota. Näin ollen viisumin kanssa on nyt todella suuri ongelma, sillä koulultakin ilmoitettiin, että nyt on ongelma.

Kävin syksyn aikana kurssit: Venäjän historia, Venäjän taidehistoria, Venäjän poliittinen historia ja venäjän kieli. Luennot on jaettu "pareihin". 1 para kestää 90 minuuttia, jonka jälkeen on 15 minuutin tauko. Käytännössä 1 para vastaa tuplatuntia Suomessa. Kieltä opiskelin 12 tuntia viikossa ja muita aineita 2 tuntia.

Kuten tiedätte tulin 6 viikkoa myöhässä kaikille kursseille. Joten varsinkin historioiden välikokeet olivat melkein heti. Niistä selvisin kuitenkin hyvällä tuurilla eikä kurssien vaikeustaso Suomalaisella mittakaavalla ollut korkea. Venäjän kieli jäi harmittamaan, sillä 6 viikkoa opiskelusta pois oli merkittävä takaisku.

Koska olen Venäjällä täytyy myös kertoa harmaasta opiskelusta. Kaikki on myytävänä sopivaan hintaan. En ole kysellyt kuinka paljon maksaa tutkinto, mutta yhden kurssin voi ostaa noin 400 dollarin hintaan. Myös lunttaus tai pikemminkin kaverin kanssa vastausten vertailu on joillain kursseilla hyvin mahdollista. Aluksi olin asiasta ihmeissäni ja huvittunut, mutta ei kai siinä mitään. Maassa maan tavallahan se sanontakin menee. Historia ja poliittinen kurssit olivat sellaisia, joissa lunttaus oli tehty vaikeaksi. Venäjän kielikokeissa taas opettajat kiertelivät huonetta ja aina silloin tällöin sanoivat, että tuon kohdan kuuluisi olla näin. Kaikki kurssit olivat kuitenkin sen verran asiallisia, ettei niissä mitään "huiputustakaan" tarvinnut käyttää.

maanantai 10. joulukuuta 2007

Venäjän demokratia

Nyt on Duuman vaalit 2007 käyty ja olisi mielenkiintoista tietää millaisen kuvan Euroopan media on vaaleista antanut. Tunnen olevani täällä varsinaisessa tietotyhjiössä. Lehtiä ja uutisia on mahdollista saada, mutta aamulehti, joka suomalaisena minulle on se tiedon saannin pääpaikka uupuu kokonaan.

Tällä hetkellä Venäjä täyttää kaikki demokratian vaatimukset: säännölliset vaalit, parlamentti, oppositio ja "sananvapaus". Eli teoriassa kaikki demokratian tarpeet on, mutta käytännössä niistä ei vielä demokratiaa muodostu. Vaalit ovat kyseenalaisia, Just Russia on Yhdistyneen Venäjän niin sanottu alipuolue ja sananvapaus on olemassa, mutta media harrastaa itsesensuuria, muuten tulee ongelmia.

Yhdistynyt Venäjä(United Russia) sai hieman vajaa 70% Duuman paikoista ja Just Russia, Liberaali puolue ja Kommunistinen puolue jokainen noin 10%. Tämä vaalitulos tarkoittaa, että Yhdistynyt Venäjä voi ajaa kaikki lakimuutokset ja uudistukset oman tahtonsa mukaan. Kun lakimuutokset saa ajettua heti läpi on kyseessä hyvä asia, jos muutokset ovat Venäjän hyväksi suunnattuja, toisaalta toisin päin katsottuna asia on negatiivisempi.

Uskon, että Euroopan media on kertonut paljon Duuman vaalien mahdollisista väärinkäytöksistä. Ja asia on hyvin totta, varsinkin valtion työpaikoille(esim valtion koulujen opettajat ja armeijat) on ilmoitettu, että heidän tulee äänestää Yhtenäistä Venäjää. Myös muita varsin mittavia epädemokraattisia toimintoja on, mutta en tässä nyt niistä kerro, sillä media Suomessa on kantanut saman tiedon sinnekin.

Yksi hyvä demokratian mittari on ollut minun mielestäni vaalien äänestysprosentti. Esimerkiksi Irakissa on äänestysprosentti joskus aikoinaan ollut lähellä 100%, joten en olisi kutsunut sitä demokratiaksi. Toisin sanoen jos ihmiset ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen he jättävät äänestämättä, kuten Suomessa on havaittavissa. Toisaalta voi kyse olla myös hyvän äänestyskohteen puuttuminen tai halu "osoittaa mieltä".

Suurin ongelma tuntuu olevan Eurooppalaisille, että Yhdistynyt Venäjä pitää politiikkaa nyt suvereenisti hallussaan. Kun tilannetta katsotaan venäläisten silmistä, niin Boris Jeltsin toi "demokratian" Venäjälle. Käytännössä tämä demokratian aika oli todella sekavaa ja raskasta aikaa venäläisille. Taloudellisesti viimeistään vuoden 1998 talouskriisi tuhosi tavallisten ihmisten selkärangan. Jeltsin sai luotua assosiaation venäläisille, että demokratia onkin kärsimystä ihanuuden sijaan.

Putinin luotua vakaat olot ja hyvä taloudellinen kasvu, uskon että monet ihmiset haluavat pitää tämän tilanteen. Ihmiset arvostavat talouden kasvua yli demokratian. En sano, että tämän hetkinen tilanne on Venäjällä hyvä, mutta iso osa kansasta haluaa pitää vahvan johtajan, joka takaa suurimmalle osalle heistä leivän ja turvan huomiseksi. Ihmiset äänestävät Maslovin tarvehierarkian mukaisesti. Ajan kuluessa tulee venäläisillekin muita suurempia arvoja, mutta tämä vaatii hetken aikaa.

perjantai 7. joulukuuta 2007

Virkamieskoneiston varjot

Venäjällä virkamieskoneisto on kovassa nousussa. Tai ainakin valtion työntekijöiden määrä kasvaa kovalla vauhdilla. On kolme vaihtoehtoa, jotka antavat sinulle hyvän syyn hakeutua valtionleipiin, vaikka kiinnostusta muuten ei löytyisi.

Perinteinen virkamies, joka hankkii lisäelantoa ottamalla lahjuksia vastaan ja nousemalla ylemmäksi vallanportaita saa paremman mahdollisuuden hankkia suurempia lahjuksia. Keskitason valtion virkamies tienaa kuukaudessa keskimäärin 600 euroa kuukaudessa. Kuitenkin monet tienaavat yli miljoonan vuodessa. Eli keskitason virkamiehelle meni 4 vuotta hankkia Moskovasta 200 neliön asunnon, jonka hinta oli noin 4 miljoonaa euroa (tiedot vuodelta 2005).

Liikemiehet ovat hyvin kiinnostuneita valtiolle työskentelystä, vaikka eivät kuitenkaan Venäjän hyväksi. Teoriassa laki kieltää ettei liikemies voi omistaa esimerkiksi logistiikka firmaa ja samalla päättää valtion investoinneista moottoriteihin ja rautateihin. Käytännössä liikemiehet ovat keksineet löytäneet porsaanreikiä saamaan tämän mahdolliseksi keinolla tai toisella. Esimerkiksi yksi korkeassa valtion virassa toiminut henkilö(en muista nimeä), omisti yli 33% koko ruokaöljytuotannosta, jolloin hänellä oli suuri vaikutusvalta ruokaöljyn hintaan. Yhden vuoden aikana ruokaöljy sitten ponnahti ylöspäin 70%, joka on järkyttävän suuri muutos.

Mafian pääpomotkin ovat kiinnostuneet Venäjän valtion hyvinvoinnista. Varsinkin sellaisista paikoista, joissa sinulla on syytesuoja rikoksia vastaan. Samaan tyyliin kuin Berlusconilla Italiassa oli syytesuoja rikoksia vastaan, kun hän toimi pääministerinä. Tuomarit ja muut korkeassa asemassa olevat virkamiehet omaavat kyseisen immuniteetin rikoksista syyttämisiin. Näin mafian pomo on turvassa syytteiltä, niin kauan kunhan pysyy syytesuojan omaavassa työssä. Tämä helpottaa myös mafian jengin johtamista.

Vuonna 2005 virkamiesten määrä kasvoi yli 10% ja tällä hetkellä virkamiehiä suhteessa väkilukuun on yli 1:100. Amerikassa vastaava määrä on paljon pienempi. Asiasta tekee vielä mielenkiintoisemmaksi sen, että vuonna 2004 Putin pyrki tehostamaan valtiontoimintoja ja vähensi ministereiden määrää. Transperancy International on listannut Venäjän samalla tasolle Togon, Indonesian ja Gambian kanssa kun kyseessä on korruptio. Eli Korruptio on Venäjällä suuri ongelma, mutta kun tietää maan historian, en tiedä kuinka sen vähentäminen on mahdollista.

maanantai 3. joulukuuta 2007

Lainkuuliaisuus

Meitä Suomalaisia pidetään yhtenä kansa, joka noudattaa lakia hyvin kuuliaisesti. Tästä on hyviä esimerkkejä kun katsotaan kuinka tarkasti EU-maat ovat noudattaneet samanlaisia lakeja. Venäjä toisaalta on kuuluisa siitä, että lakia ei seurata aina ihan niin tarkkaan. Mutta kuinka on mahdollista, että naapurimailla on niin suuri ero lainkuuliaisuuden suhteen.

Selvitetään aluksi mikä on lakien tehtävä ja mitä varten niitä laaditaan. Yleinen käytäntö on ollut, että lait on luotu tekemään kansakunnasta stabiilimpi asumispaikka. Esimerkiksi jos tekee murhan joutuu kärsimään lakien määrittelemän tuomion, jolloinka holtittomat tai tahalliset toilailut vähenevät. Siis lakien tarkoitus on tehdä kansalaisten elämä turvatummaksi ja tasa-arvoiseksi kaikkien kansalaisten kesken.

Venäjällä ongelmaksi on muodostunut se, että historian saatossa Venäjän hallitsijat ovat luoneet lakeja saadakseen itse suurta etua ja näin ollen vahingoittaneet kansalaisten etuuksia. Myös poliitikot ovat käyttäneet samaa temppua hieman paremmin peitettynä. Poliitikot ovat luoneet lakeja, joihin on ollut valmis porsaanreikä. Näin esimerkiksi verotusasioissa porsaanreikää ovat käyttäneet myös muutkin kuin poliitikot, jotka suunnittelivat sen vain omaan käyttöön.

Tämä epätasa-arvoinen tilanne johtajien ja kansalaisten välillä on aikojen kuluessa aiheuttanut sen, ettei sääntöjä noudateta niin tarkkaan. Kerroin jossain vaiheessa poliitikoista ja lahjuksista, mutta sekin on yksi ikävä ja varsin suuri ongelma Venäjällä.

Suomessa, jos on tupakointikieltokyltti esillä se tarkoittaa, ettei kukaan siellä polta. Venäjällä asia on toinen, jonkun pitää useinkin ilmoittamaa siitä ettei siellä saa polttaa, vaikka kyltti löytyisikin. Uskoisin mitä pienempi rike tai tottelemattomuus sen suurempi on sen väärinkäyttö, sillä suurista vahingonteoista saa Venäjällä todella suuret tuomiot. Kuten tiedämme on kuolemantuomion laki Venäjällä väliaikaisesti jäädytetty, jolloinka kuolemantuomiota odottavat ovat ainakin väliaikaisesti elinkautisvankeja.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä tämä lainkuuliaisuuden ero eri maiden välillä, tai yrittää tajuta mistä se johtuu. Näin on mahdollista ymmärtää hiukan myös Venäläistä logiikkaa.