torstai 17. huhtikuuta 2008

Venäläiset naiset

Olen huomannut, että hyvin moni on kiinnostunut tietämään venäläisistä naisista, myös naispuoliset henkilöt. Joten pyrin jakamaan informaatiota parhaani mukaan. Kuitenkin on huomattava, että yleistykset mistä tahansa asiasta voivat usein kertoa vain osatotuuden. Esimerkiksi suomalaiset ovat keskimäärin vähemmän puheliasta kansaa(en tiedä pitääkö tämäkään täysin paikkaansa), mutta kyllä Suomestakin löytyy "moottoriturpia".

Venäjällä naisten ja miesten roolit ovat vielä varsin voimakkaasti elossa. Johtuen perinteisesti siitä, että ennen mies toi elannon ja nainen toimi enimmäkseen kotiäitinä ja kotitalouden päällikkönä. Esimerkiksi miehen toimiminen isyyslomalla on täysina absurdi ajatus myös monien naisten mielestä. Nykyään naisten riippuvuus miehistä alkaa muuttumaan ja nyt löytyy myös uranaisia ja niiksi haluavia, jotka asettavat uran elämänsä tärkeimmäksi tavoitteeksi.

Ulkonäkö on asia, johonka panostetaan, niin vaatteissa kuin kauneudenhoidossa. Laitetut kynnet, hiukset ja meikkaus. Tämän lisäksi vielä vaatteet, jotka voivat olla paljon räväkämpiä kuin Suomessa. Alkuaikoina kuulin usein jonkun ulkomaalaisen likan toteavan aina jostain venäläisestä naisesta: "Siinä menee taas venäläinen työntekosaappaat jalassa". Tällä kommentilla annettiin ymmärtää, että saappaita(eikä mitään nokian tai marimekon saappaita) joissa varsi ylettyy polven läheisyyten tai yli, käyttävät vain maailman vanhinta ammattia harjoittavat naiset. Kun verrataan Suomeen korkokengät ovat lähes kaikilla, sekä hameen että saappaan reunat ovat paljon korkeammalla.

Jossain vaiheessa ihmettelin kuinka suurin osa venäläisistä naisista on niin laihoja, mutta nyt on löytynyt vastaus ongelmaan. Tavallisessa sanomalehdessä on ollut sellaisia diettiohjelmia, että aivan hirvittää. Tämän jälkeen olen seurannut hieman seurannut naisten syömistä ja ei ne naiset hirveästi myöskään syö, kun verrataan muun maalaisiin kanssasisariin.

Suomalaiset naiset ovat jonkin verran enemmän varautuneempia kuin venäläiset ja tätä mieltä ovat myös Suomessa käyneet venäläisetkin. Mutta mitään muuta suurempaa mentaalista eroa en kyllä osaa sanoa.

Venäläinen nainen on: määrätietoinen haluamissaan asioissa, näyttää itsestään seksikkään puolensa alentamatta kuitenkaan itseään, elämän haluinen ja iloinen ja sukupuolirooleissa konservatiivinen. Tässä sitten on yleistykset naapurimaasta. Venällä on vanha sanonta: "Mies on perheen pää, mutta kuitenkin nainen on kaula joka päätä liikuttaa".

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihmettelen kirjoituksen lausahdusta
"Venäjällä naisten ja miesten roolit ovat vielä varsin erilaisia... johtuen siitä, että ennen mies toi elannon ja nainen toimi enimmäkseen kotiäitinä". Näinkö tosiaan oli Neuvostoliitossa? Eikö NL:n ideologiaan kuulunut pikemminkin sekä naisten että miesten yhtäläinen työssäkänti?

myblog kirjoitti...

Ukrainalaset naiset ovat hyvin romanttisia.He unelmoivat sadusta joka tulee toteen. He haluavat löytää miehen jonka kanssa hymyillä ja jakaa koko elämä, miehen jonka viereltä herätä joka aamu ja tuntea ettei voisi elää ilman häntä toivoen että mies tuntee juuri samoin häntä kohtaan. Heille tämä ei ole vain kaukainen tunne joka voisi tulla toteen.

T-ro kirjoitti...

Hyvin moni suomalainen mies arvostaa venäläisten naisten ulkonäköä ja moni venäläinen nainen arvostaa suomalaisen miehen rehellisyyttä. Hyvä yhdistelmä! http://www.asumaansuomeen.fi/naimisiin-ulkomaalaisen-kanssa/venalainen-nainen/