tiistai 30. lokakuuta 2007

Miesten muoti

Isossa massassa on paljon erilaisuuksia, mutta muutamia silmiinkin sattuvia piirteitä on löytynyt.

Aikoinaan Iivana julman ollessa vallassa, hän perusti erillisen erikoisyksikön, jonka jokainen sotilas oli valmis tuhoamaan vaikka kotikylänsä, jos käsky olisi käynyt. Näitä joukkoja kutsuttiin "opritsheiksi" Tunnusomaista näille joukoille oli, että kaikki varusteet hevoset mukaan lukien olivat pikimustia. Siihen aikaan munkit pukeutuivat mustiin kaapuihin, joten Oprashikit olivat varsin toisenlainen tuttavuus kuin ystävälliset munkit. Stalin oli aikoinaan suuri Iivana julman ihailija, joten ei tarvitse arvata mistä KGB:n mustat nahkapuvut ovat peräisin. Yhteen aikaan mafian joukot pukeutuivat myös mustiin nahkatakkeihin.

Nykyään tämä musta on miesten pääväri. Jokaisella itsellään kunnioittavalla miehellä tulee olla mustat nahkakengät ja aina huolletussa kunnossa. Nahkatakki tai muu musta takki on varsin yleinen, mustat housut tai tummat farkut. Vyönsoljet ovat täällä monesti myös isokokoisia. Täällä olen myös tajunnut kuinka Giorgio ja Hilfiger pystyvät menestymään, sillä paikallisilla miehillä näyttää löytyvän paljon vaatteita joissa nämä merkit on isolla ilmoitettu. Rannekello on Venäjällä statussymboli, joten menestyvällä miehellä kuuluu olla sellainen. Pienet miesten laukut ovat sattuneet silmään ja tietenkin mitä pulleampi minilaukku sen parempi.

Täällä on paljon myös paljon "takafalkkoneita" (engl. mullet), joita olen kuullut, että myös Ruotsissa jonkun verran suositaan. Tämän lisäksi monesti miehekkyyttä halutaan lisätä tekemällä "rough look" eli parransänkää ja hallitun sekaiset hiukset.


Kello on jo niin paljon, että ei taida viimepäivien tapahtumista jaksaa kirjoitella, mutta pikkuhiljaa alkaa urheilusta tulla säännöllistä. Vielä kun löydän yliopiston koripallojoukkueen ja kuntosalin.

15 kommenttia:

Lauri kirjoitti...

Jepjep, kiva, että olet päässyt jo alkuun. Vielä kun sen korisjengin löydät, kun tää Venäjän "ope" kyseli jo, että joko oot löytäny jengin.

error1 kirjoitti...

Ei vielä jengiä ole, mutta toivottavisti kohta. Ainakin nyt on lähtenyt rattaat pyörimään.

Anonyymi kirjoitti...

Appreciating the dedication you put into your website and in depth information you provide.
It's nice to come across a blog every once in a while that isn't the same unwanted rehashed material.
Fantastic read! I've bookmarked your site and I'm including your RSS feeds to my Google account.



My site DragonVale Cheats

Anonyymi kirjoitti...

Hello! I'm at work browsing your blog from my new iphone 4! Just wanted to say I love reading your blog and look forward to all your posts! Carry on the great work!

Visit my web-site - lost password

Anonyymi kirjoitti...

Heya just wanted to give you a quick heads up and let you know a few of the pictures aren't loading correctly. I'm not
sure why but I think its a linking issue. I've tried it in two different internet browsers and both show the same results.

Also visit my web site ... Password For

Anonyymi kirjoitti...

Very interesting details you have mentioned , thanks for posting .
"You bluffed me I don't like it when people bluff me. It makes me question my perception of reality." by Andrew Schneider.


my site Hack Twitter Account

Anonyymi kirjoitti...

Hi, for all time i used to check webpage posts here in the early hours in the morning, for the reason that i like to
gain knowledge of more and more.

Check out my blog post ... exchange virtapay

Anonyymi kirjoitti...

Hi there, the whole thing is going sound here and ofcourse
every one is sharing data, that’s in fact excellent, keep up writing.


Review my website: 3d sex games

Anonyymi kirjoitti...

Hello there I am so glad I found your web site, I really found you by error, while I
was looking on Yahoo for something else, Regardless I
am here now and would just like to say thank you for a incredible post and a all round enjoyable blog (I also love the theme/design), I don’t have time to look over it all
at the moment but I have saved it and also included your RSS feeds, so when I have time I will
be back to read much more, Please do keep up the awesome job.



Have a look at my blog post - My sex games

Anonyymi kirjoitti...

Very great post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have truly
loved browsing your blog posts. After all I'll be subscribing to your feed and I am hoping you write again soon!

Feel free to visit my site xxx games

Anonyymi kirjoitti...

Hmm it seems like your blog ate my first comment
(it was extremely long) so I guess I'll just sum it up what I had written and say, I'm thoroughly
enjoying your blog. I too am an aspiring blog blogger but I'm still new to the whole thing. Do you have any suggestions for novice blog writers? I'd
certainly appreciate it.

my web blog :: get money

Anonyymi kirjoitti...

Have you ever thought about adding a little bit
more than just your articles? I mean, what you say is fundamental and everything.
But think of if you added some great pictures or videos to give
your posts more, "pop"! Your content is excellent but
with images and video clips, this site could certainly be
one of the best in its niche. Very good blog!


Here is my web-site - make money from home

Anonyymi kirjoitti...

Good day I am so delighted I found your site, I really found you by accident, while I
was browsing on Bing for something else, Anyhow I am here now
and would just like to say thanks a lot for a fantastic post and a all round exciting blog (I also love
the theme/design), I don’t have time to read it all at the moment but I have bookmarked it
and also added in your RSS feeds, so when I have time I will be back to read much
more, Please do keep up the superb job.

Also visit my web blog erotic games

Anonyymi kirjoitti...

I am sure this post has touched all the internet viewers, its
really really nice article on building up new weblog.

My weblog aimbot hack

Anonyymi kirjoitti...

Hey! I'm at work browsing your blog from my new apple iphone! Just wanted to say I love reading your blog and look forward to all your posts! Keep up the outstanding work!

Have a look at my page cheating castleville