torstai 1. marraskuuta 2007

Sushia ensikertalaiselle

Eilen tuli käytyä sushi-ravintolassa syömässä. Mukana oli japanin ruokaa rakastava kaveri, joten se teki ensimmäisestä raakaan kalaan tutustumisesta helpompaa.

Ruokapaikan nimeä en muista, mutta ruokalaketju se kuitenkin oli, joten varmaan parisenkymmentä paikkaa Pietarissa sillä. Kello 15-18 on ravintolassa häppärit, eli mitä tahansa tilaatkin saat sen tuplana. Meitä oli parillinen määrä ruokailijoita, joten kenenkään ei tarvinnut syödä tupla-annosta. Tilasin sushi-levyn jossa oli monenlaisia kaloja(ei olisi haitannut vaikka jotain ei olisi pystynyt syömään).

Välispiikki alkaa: Ravintoloissa ja klubeilla kalja ei ole ylivoimaisen kallista verrattuna Suomeen (n.40-60ruplaa). Kuitenkin ongelma on siinä että vesi on sitten sitäkin kalliimpaa. Kun tilaat puolen litran kaljan 50 ruplalla saat samalla hinnalla 2desin vesipullon. Siis mitä ei voi olla totta! Välispiikki loppuu.

Kun lauta tuli eteeni, oli vastassa merilevärullia ja pieniä riisikasoja joiden päällä oli joku raaka kalanpala. Oli tonnikalaa, ahventa, rapua, lohta ja niin edespäin. Tämä riisikakun ja kalan palan yhdistelmä dipattiin soijakastikkeessa, johonka sai sekoittaa tulista wasabitahnaa mielensä mukaan. Kaikkea pystyin syömään, mutta en kuitenkaan rakastunut tähän ruokaan. Suosittelen kuitenkin Timoa kokeilemaan tätä kerta kova kalan ystävä olet.

Tänään pääsin jonkun urheiluvastaavan puheille ja kerroin että haluan pelata koripalloa jossain joukkueessa. Tarkasti ottivat yhteystietoni ylös ja sen mitä ymmärsin niin sanoivat että ensi sunnuntaina tulisin uudestaan. Saa nähdä mitä se nyt tarkoitti(jos edes mitään oikein ymmärsin).

Eilen oli historian välikoe ja huomenna on poliittisen historian välikoe. Sitä on mukava lukea tenttiin, kun luennoilla olen käynyt kerran kummallakin kurssilla. Tämä johtuu siitä, että olen tullut tänne kesken lukukauden. Ensimmäiseen kokeeseen osasin hyvin vastata. Eli kiitos Peksin ja Tuomon pika briiffauksesta aiheesta Venäjän historia.

Ei kommentteja: