perjantai 16. toukokuuta 2008

Vesipiippu

Vesipuuppu eli кальян omaa Venäjällä nuorison keskuudessa ison suosion. Alun perin Intiasta alkanut tapa on levinnyt historian saatossa ympäri maailmaa.

Vesipiippu on on tupakointiin tarkoitettu apuväline tupakan ja piipun ohella. Savu kiertää perinteisesti veden läpi ennen hengittämistä, mutta myös maitoa ja viiniä käytetään suodattimena.

Vesipiipun polttaminen on paljon epäterveellisempää kuin tupakointi(kun käytetään tupakkaa, makutupakasta minulla ei ole tietoa) johtuen yleensä pitkästä polttoajasta, joka yleensä kestää vähintään 20 minuuttia.

Nykyään suosiota kasvattavat niin sanotut makutupakat eli yrtti ja maustesekoitukset, joissa ei ole nikotiiniä tai muita myrkyllisiä aineosia. Tällä tavoin pyritään ylläpitämään vesipiipun polttoa suosittuna toimintana. Kuitenkin huomattava on, että jokainen tupakka tai yrttisekoitus palaa, jonka seurauksena tulee luonnollisesti hengitettyä palotuotteita.

Suomessa vesipiippu ei ole ymmärtääkseni laillinen ravintoloissa tai kahviloissa, mutta yksityiskäytössä sallittu. Venäjällä kasvaa pikkuhiljaa kahviloiden määrät, joissa on hämyinen ja mystinen tunnelma. Voisi sanoa että suoraan Intiasta tai Amerikan viidakoista. Suosittelen kokeilemaan tälläistä kahvilaa vaikkei vesipiipun poltto kiinnostaisi, sillä tunnelma on monesti hyvin taianomainen ja rentouttava.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Terveisiä Oulusta! Kiva näin etukäteen lueskella venäläisestä elämänmenosta. Olen nimittäin kevätlukukaudeksi 2009 menossa Petroskoin yliopistoon opiskelemaan.

Mitenhän minä siellä Venäjällä pärjään, kun inhoan tupakansavua?! Vaikuttaa siltä, että tupakkaa poltetaan joka paikassa...

error1 kirjoitti...

Sanotaan näin, etten ole itse koskaan tykännyt tupakansavusta, mutta niin valitettavaa kuin se onkin niin sietokyky on täällä ollessa kasvanut.

Nauti vain tulevasta vaihdosta, sillä uusien näkökulmien ja kokemusten saanti on taattu.