maanantai 17. joulukuuta 2007

Kuntosalit

Liikuntaa harrastavana henkilönä kuntosali on minulle tärkeä paikka. Täällä Venäjällä nykyaikaisia kuntosaleja näyttää riittävän melkein joka kadun kulmaan. Kuitenkin näissä saleissa hinnatkin ovat vähintään Suomeen luokkaa.

Olen käynyt kahdessa nykyaikaisessa tai lähiaikoina avatussa kuntosalissa. Ensimmäisenä Venäjälle minne tahansa mennessä on narikka, olkoon se sitten baletti, leffateatteri tai kuntosali. Johtuukohan tämä taas siitä halvasta työvoimasta. Kuntosalit monesti myös tarjoavat pyyhkeet, ettei tarvitse niin paljoa itse roudata urheilukassissa. Itse olen ainakin nauttinut näistä palveluista, vielä kun saunakin näistä löytyy, niin mikäs sen mukavampaa.

Kuntosalit ovat pääasiassa täynnä mitä ihmeellisempiä laitteita, vapaita käsipainoja löytyy, mutta vapaita tankoliikkeitä oli toisessa kuntosalissa hankala tehdä. Toisin sanoen ei ollut erillistä paikkaa vapaille tankoliikkeille. Myös venyttelypaikat olivat näkymättömissä... no tosimieshän ei venyttele, mutta urheiljat kylläkin.

Musiikki oli saleilla todella kovalla, ei kuitenkaan klubien tasolla, mutta voimakkaalla tasolla. Myös musiikkilaji oli mielenkiintoinen, sillä pääasiallisesti teknomusiikkia oli kuultavissa.

Kuntosaliohjaajia näytti olevan saleilla aina vähintään pari kolme ja monestikin naispuoliset ohjaajat ohjasivat miehiä ja toisin päin. Kyllä näytti ainakin iäkkäämmätkin miehet treenaavan tosissaan, etteivät vain liian kovaa.

Proteinibaari on paikka, josta voit tilata huurteisen oluen sijasta, palautusjuoma- tai proteinipirtelön. Tämä oli yleensä kuntosalilaitteiden kanssa samassa huoneessa.

Tietenkin kaiken maailman jogat, pilatekset, hip hop tanssitunnit ja muut on tarjolla kuten Suomessakin. Kaikkein erikoisinta kuitenkin on, että valikoimissa on myös strippaustunteja ja nämä tunnit ovat kuulemma vielä todella suosittuja. Myös Amerikan sekavasta maasta tulleet opiskelijat olivat ihmeissään näistä tunneista, joten tämä oli jotain erikoista.

Tässä oli pikainen läpileikkaus uusista kuntosaleista, olisin mielelläni tutustunut vanhoihin kunnon sepän "pajoihin", mutta kerta koripallojoukkue tarjoaa kuntosalin, niin en ole enää jaksanut edullista paikkaa metsästää. Kuntosali maksaa noin 80-100 euroa kuukaudessa, mutta edullisempiakin paikkoja on varmasti löydettävissä

Ei kommentteja: