maanantai 3. joulukuuta 2007

Lainkuuliaisuus

Meitä Suomalaisia pidetään yhtenä kansa, joka noudattaa lakia hyvin kuuliaisesti. Tästä on hyviä esimerkkejä kun katsotaan kuinka tarkasti EU-maat ovat noudattaneet samanlaisia lakeja. Venäjä toisaalta on kuuluisa siitä, että lakia ei seurata aina ihan niin tarkkaan. Mutta kuinka on mahdollista, että naapurimailla on niin suuri ero lainkuuliaisuuden suhteen.

Selvitetään aluksi mikä on lakien tehtävä ja mitä varten niitä laaditaan. Yleinen käytäntö on ollut, että lait on luotu tekemään kansakunnasta stabiilimpi asumispaikka. Esimerkiksi jos tekee murhan joutuu kärsimään lakien määrittelemän tuomion, jolloinka holtittomat tai tahalliset toilailut vähenevät. Siis lakien tarkoitus on tehdä kansalaisten elämä turvatummaksi ja tasa-arvoiseksi kaikkien kansalaisten kesken.

Venäjällä ongelmaksi on muodostunut se, että historian saatossa Venäjän hallitsijat ovat luoneet lakeja saadakseen itse suurta etua ja näin ollen vahingoittaneet kansalaisten etuuksia. Myös poliitikot ovat käyttäneet samaa temppua hieman paremmin peitettynä. Poliitikot ovat luoneet lakeja, joihin on ollut valmis porsaanreikä. Näin esimerkiksi verotusasioissa porsaanreikää ovat käyttäneet myös muutkin kuin poliitikot, jotka suunnittelivat sen vain omaan käyttöön.

Tämä epätasa-arvoinen tilanne johtajien ja kansalaisten välillä on aikojen kuluessa aiheuttanut sen, ettei sääntöjä noudateta niin tarkkaan. Kerroin jossain vaiheessa poliitikoista ja lahjuksista, mutta sekin on yksi ikävä ja varsin suuri ongelma Venäjällä.

Suomessa, jos on tupakointikieltokyltti esillä se tarkoittaa, ettei kukaan siellä polta. Venäjällä asia on toinen, jonkun pitää useinkin ilmoittamaa siitä ettei siellä saa polttaa, vaikka kyltti löytyisikin. Uskoisin mitä pienempi rike tai tottelemattomuus sen suurempi on sen väärinkäyttö, sillä suurista vahingonteoista saa Venäjällä todella suuret tuomiot. Kuten tiedämme on kuolemantuomion laki Venäjällä väliaikaisesti jäädytetty, jolloinka kuolemantuomiota odottavat ovat ainakin väliaikaisesti elinkautisvankeja.

On kuitenkin hyvä pitää mielessä tämä lainkuuliaisuuden ero eri maiden välillä, tai yrittää tajuta mistä se johtuu. Näin on mahdollista ymmärtää hiukan myös Venäläistä logiikkaa.

Ei kommentteja: