sunnuntai 24. helmikuuta 2008

Blinit kaikilla täytteillä

Blinit ovat venäläinen nimitys letuille. Suomessa blinit yleensä kuvitellaan pieniksi pyöreiksi ohukaisiksi, mutta Venäjälle tultuani blinit ovat aina olleet täytettyjä tavallisia tai muurinpohjalettuja.

Blinit ovat alunperin auringon ja kevään kunniaksi syötyjä herkkuja. Iso pyöreä kullankeltainen lettu on hienosti kuvannut auringon esiin tuloa kaamoksen ja talven takaa. Venäjällä kevään tuloa muistetaan maslenitsa-juhlalla, joka on alun perin ollut pakanallinen, mutta kristinuskon tultua, sillä annettiin uusi merkitys paaston alkamisen juhlana. Maslenitsaa voidaan verrata hyvin Suomen laskiaiseen, vaikka alun perin maslenitsa kesti viikon, jolloin jokaiselle päivälle kuului joku ohjelma. Kuten käydä tapaamassa isovanhempia, peuhata lumileikkejä ja niin edelleen.

Blinejä voi ostaa kauppojen pakastealtaista tai kioskeista, jolloinka ne saa juuri valmistettuina ja tuoreina. Täytteet näissä letuissa voivat olla makeasta hillosta, rahkaan, lihaan ja kaviaariin. Blinit kääritään aina rullalla ja monesti päät on myös taiteltu sisään, joten niitä pystyy syömään helpommin sotkematta itseään ja ympäristöä.

Mc Donaldsin tyyppisiä pikaruokaravintoloita, jotka tarjoavat hampurilaisten sijaan blinejä on ainakin kaksi. Teramok (Терамок) ja Chajnaja lozhka (Чайная ложка) ovat varsin mukavia paikkoja kokeilla blinejä edulliseen hintaan. Teramokilla on myös pieniä kioskeja ainakin metroasemien läheisyydessä, joista voi ottaa blinin myös matkalle. En ole kiinnittänyt saako letun tilattua mansikkahillola ja kermavaahdolla vai pitääkö kokata blinit arvostetuimpaan tyyliin eli kotikonstein, jolloin myös suomalainen kesäperinne tulee vastaan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Teremok! Moskovassa piipahtaessani kävin ottamassa parit blinit Teremokista Suomen Suurlähetystön nurkilla [http://www.teremok.ru/]. Kanablini oli todella hyvä, kannattaa kokeilla! Kinkkujuusto oli ihan ok, mutta tuo kanablini oli mun makuun täydellinen. Vanhaa Myllyä siihen vielä muutama kulaus, niin lounas oli hykerryttävän hyvä.