maanantai 28. huhtikuuta 2008

Korista kentällä ja katsomossa

Olen Suomessa harrastanut koripalloa ja varsin luontevaa oli jatkaa koripallon harrastamista myös Venäjällä.

Viime syksynä Pietarissa ollessani kyselin yliopiston koripallojoukkuetta, sillä tiesin sellaisen olevan. Mutkien ja eri ihmisten kautta saavuin koripallotreeneihin. Siihen aikaan kielitaitoni ei ollut niin hyvällä tasolla kuin nyt ja luulin todellakin pelaavani yliopiston koripallojoukkueessa.

Myöhemmin minulle on selvinnyt, etten ole pelannut yliopiston joukkueessa vaan toisessa porukassa. Käytännön merkitystä sillä ei ole ollut, koska harjoituksia ja pelejä on riittänyt. Suurimmat kaverit ovat joukkueessa hieman vajaat 7 jalkaa joten tunnen itseni normaalimittaiseksi.

Pelaan joukkueessa Birzhevik (Биржевик), joka pelaa Pietarin korkeinta kaupunkisarjaa. Näin ollen pelimatkat ovat varsin lyhyet joka on mahtava plussa. Lisätietoa löytyy osoitteesta http://www.fbp.ru/news/index.html ja arvaatte kyllä millä kielellä.

Minun täytyy myöntää, että olen varsin huono seuraamaan urheilua(sillä se on paljon hauskempaa itse tehtynä). Kuitenkin Venäjällä on neljä valtakunnallista sarjatasoa, joista korkein on superliiga A. Pelejä superliigassa on sarjakaudella 20 kappaletta, kun vertailuna esimerkiksi Suomen korisliigassa sarjakauden ottelumäärä on jotain 40. Tietenkin huomattavaa on, että etäisyydetkin ovat paljon suurempia. Mutta koska pelejä on harvemmin, niin jokaisen pelin painoarvo kasvaa suuremmaksi. Myös jokaiseen peliin on enemmän aikaa keskittyä.

CSKA (ЦСКА) on Moskovalainen koripallojoukkue, jonka voi luokitella yhdeksi Euroopan parhaista koripallojoukkueista. CSKA on dominoinut Venäjän superliigaa käytännössä koko perestroikan jälkeen. Ainoastaan kaksi mestaruutta on karannut muualle. Ensi viikonloppuna on Euroliigan final four tapahtuma, jossa selvitetään Euroopan paras koripallojoukkue. Viimeksi CSKA voitti tämän mestaruuden vuonna 2006 ja viime vuonnakin oli häviävänä osapuolena finaalipelissä.

Kävin katsomassa ottelun Spartak SPB vastaan CSKA ja vaikka ottelun lopputulos oli etukäteen selvillä niin peli oli silti varsin mielenkiintoista nähtävää. Esimerkiksi alkulämmittelyssä CSKA:lla oli koordinaatioharjoituksia ynnä muita voimisteluliikkeitä, jotka erillinen ohjaaja piti. Myös muut pienet asiat oli Moskovalainen joukkue tehnyt todella tarkasti, josta hyvin pystyi näkemään kuinka ammattilaisjoukkue tekee jokaisen asian todella tarkasti pyrkien näin saamaan pientä etua vastustajaan. Loppujen lopuksi tiimipelaus ja yksilölliset taitotasot kuitenkin ratkaisevat pelin tuloksen.

Ei kommentteja: