Älykkyys Venäjällä

Kuinka paljon kielitaito ja kulttuurin ymmärtäminen vaikuttaa sinun älykkyyteesi? Suomessa suomalaisena oleminen ei aiheuta ongelmia, sillä jo nuoresta pitäen olemme oppineet niin kielen kuin tavatkin kuinka käyttäytyä. Entäpä ulkomailla?

Täysin kieltä osaamattomana kaverina ulkomaalaisten seurassa oleminen on sama kuin olisit puolen vuoden ikäinen lapsi. Katselet hiljaa muiden touhua silmät suurina lautasina ja saatat jopa yrittää matkia muiden sanomisia. Sillä matkimalla muutamia sanoja saat muiden huomion kiinnittymään puoleesi, vaikka mitään et ymmärtäisikään.

Hieman kielitaidon parantuessa avautuu mahdollisuus kommunikoida myös puhumalla. Vaikka puhuminen takeltelee ja kielikukkasia esiintyy, niin tieto kulkee kuitenkin henkilöltä toiselle. Tässä vaiheessa olemme jo kielitaidollisesti muutaman vuoden ikäisiä ja innokkaita oppimaan lisää.

Eli ihan normaalissa elämässä tulee täällä vastaan tilanteita, joissa huomaa ettei aluksi tajunnut paikallista kulttuuria. Esimerkiksi kun metro on aivan täynnä ja joku mumisee sinulle jotain sekavalla äänellä. Niin aluksi pyrin ymmärtämään mitä hän sanoo. Myöhemmin ymmärtää ettei lausetta tarvitse edes kuulla, hän vaan kysyy, josko meinaan poistua seuraavalla pysäkillä (вы выходите на следующей), ettei hänen tarvitse vääntäytyä minun ohitse turhan päiten.

Myös ihmiset saattavat suhtautua aluksi hieman epäkunnioittavasti, jos ei pysty sanomaan omaa asiaansa selvästi (pitävät lapsena). Kuitenkin kun epäkunnioittavaan kommenttiin lausuu terävän(mutta asiallisen) vastakommentin muuttuu yleensä ääni kellossa.

Hetki sitten tuli pelattua venäläistä lasten scrablea (sanapeli), jonka ikäraja oli viidestä vuodesta ylöspäin. Koska peli ei meinannut edetä tietyn pisteen jälkeen minnekään päädyimme siihen tulokseen, että meidän kielen tasomme on tällä hetkellä neljävuotiaan tasolla. Eli halu oppia on kova vaikka kielen taidot ovatkin matalat.

Huomasin juurikin, että tämä blogi on sarjassaan viideskymmenes ja olen todella yllättynyt siitä, että näinkin monta kirjoitusta on tullut tehtyä. Sillä äidinkieli saati kirjoittaminen ei ole koskaan ollut minun leipälajeja. Oikeastaan voisi sanoa aivan päinvastaista. Kuitenkin näitä kirjoituksia ei ole kukaan ollut vaatimassa ja deathlineja ei ole ollut, niin jonkinlainen vapaus on kai sitten se juttu joka tekee tästä kirjoittamisesta mukavampaa.