Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäjä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste venäjä. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. helmikuuta 2008

Venäjän remontti

On kulunut kohta kaksivuosikymmentä siitä, kun Neuvostoliitto kaatui. Tällä hetkellä Venäjä on kuin suuri muurahaispesä, jossa käy kova kuhina. Täällä Venäjällä on tällä hetkellä menossa koko kansaa koskeva suuri raivaus- ja remonttiurakka. Sillä vaikka Neuvostokone pystyi pykkäämään kerrostaloja ja elementtirakennuksia huimalla tehokkuudella, niin niiden kunnostus ja huolto jäivät vähemmälle huomiolle. Sitten tuli Neuvostoliiton kaatuminen ja kaikki huolto ja kunnostus unohtuivat hetkeksi.

Vaikka uutta rakennetaan kokoajan, niin suurin painopiste on vanhojen rakennusten kunnostamisella. Olen koko Pietarissa olo ajan ihmetellyt kauppoja, jotka keskittyvät vain yhteen pieneen segmenttiin. Pietarissa on järkyttävän suuri määrä kauppoja, jotka myyvät pelkästään ovia! Sitten on myös liikkeitä, jotka myyvät ainoastaan lamppuja, parketteja, kylpyhuonetarvikkeita ja keittiökalusteita. Nyt lopultakin sitten selvisi, että eihän tässä mitään muuta ole kuin, että Venäjällä iso osa asunnoista on rempallaan ja keskiluokan kasvaessa heidän varallisuus riittää remonttiin. Tämä on johtanut siihen, että esimerkiksi kalusteiden ja muiden tarvikkeiden kysyntä on kasvanut niin kovaksi, että on jo kannattavaa erikoistua myymään esimerkiksi pelkästään ovia.

Jostain luin Venäjälläkin toimivasta K-raudasta, jonka ovien myynti kasvaa kaksinumeroisilla prosenttiluvuilla. En nyt muista oliko se 20 vai 70 prosenttia, mutta kummassakin tapauksessa kasvu on kovaa. Ei Ikeallakaan näytä olevan ongelmia toimia Venäjällä, kunhan on saanut hyvän logistiikkaketjun luotua. Kova kulutuksen määrä tekee sen, että melkein kaikki menee kaupaksi.

Ovista vielä sen verran, että venäläiset haluavat ovistaan yksilöllisiä, joka tapahtuu pääasiassa valittaessa suuresta määrästä ovia mieluinen ja siihen halutun laiset rivat. Kaikkein mielenkiintoisinta ovat metalliovet, sillä nämä ovat turvallisen kodin varustus numero uuno. Tämän takia metalliovat myös kaikkein suosituimpia ulko-oviksi. Selvyyden vuoksi sen verran, että ei ne metalliovet umpirautaa ole. Saa siinä rosvo silti omistaa jo ilotulitusvälineet päästäkseen sisään. Tämä tuo mieleen myös keskiajan, jolloinka rikkaat, joilla oli varallisuutta suojasivat omaisuutensa muurein ja vallihaudoin.

torstai 31. tammikuuta 2008

Talouden tilanne Venäjällä

Tänään on tammikuun viimeinen päivä, jonka jälkeen alkaa uusi parempi kuukausi talouden näkökulmasta Venäjällä. Viime viikkoina on luultavasti ollut jonkun verran uutisia Yhdysvaltojen tilanteesta, mutta kuinka se vaikuttaa Venäjään siitä minulla ei ole tietoa.

Venäjällä uudesta vuodesta alkava juhlinta jatkuu aina venäläiseen jouluun asti ja hyvin monet monet pitävät välipäivät lomaa. Tästä seuraa, että kyseessä on noin kymmenen päivän loma. Jotkut jotka ovat töissä uuden vuoden ja joulun välissä eivät pysty tekemään ainakaan yhteistyötä kumppaneidensa kanssa, koska kaikki ovat lomalla. Pitkän loman jälkeen on monilla työntekijöillä vaikeus päästä tehokkaaseen työrytmiin. On arvioitu että kyseinen lomakausi tekee noin 20 miljardin euron loven bruttokansantuotteeseen. Toisaalta uutta vuotta ennen olevat joulumyynnit ja -ostokset taas toisaaltaan paikkaavat tätä tehokkuuden menetystä.

Uusi vuosi ja joulu ovat suurin yhtenäinen juhla-aika, mutta julkisia juhlapäiviä on Venäjällä noin 120 kappaletta, kun mukaan otetaan myös viikonlopput. Eli ihan mukava kokonaissaldo näyttää kertyvän. Työvoimahan on Venäjällä edullista Suomeen verrattuna. Sain kuulla, rakennusapumieheksi pääsee noin 20e päiväpalkalla. Kuukauden työstä rakennustyömaalla maksettaisiin noin 750euroa ja työaika on perinteinen kello seitsemästä neljään ja kuutena päivänä viikossa. Infrastruktuuri Venäjällä on aivan lapsen kengissä, joten näen rakentamisen ja erityisesti vanhojen talojen kunnostamisen kasvavan kovasti tulevaisuudessa.

Tilastot kertovat venäläisen keskipalkan olevan noin 400 euroa. Ostovoima kuitenkin kasvaa kovaa vauhtia, sillä palkat nousevat vuosittain noin 15%. Nämä ovat hurjia lukuja, mutta näiden takia myös inflaatio on kova. Myös pimeä raha, jota Venäjältä löytyy paljon lisää ostovoiman kasvun lisäksi kulutushyödykkeiden myynnin kasvua. Tämän ovat monet sijoittajat ja yhtiöt ottaneet huomioon aikoinaan suunnitellessaan laajentumista Venäjälle.

Venäjän talouden kasvuun vaikuttaa merkittävästi myös raakaöljyn hinta, koska suurena öljyn tuottajana öljyllä on iso painoarvo. Tällä hetkellä öljyn tulevaisuus on vakaa ja sitä tullaan tarvitsemaan, kuitenkin Yhdysvaltojen talouden hiipunen ja dollarin kurssin laskeminen todennäköisesti vaikuttavat myös öljyn hintaan ja sitä kautta myös Venäjään. Bruttokansantuote kasvoi vuonna 2006 7.4% ja viime vuodeksi on arvioitu 7.6%.

Tästä taisi tulla tälläinen sekava sillisalaatti suolakurkulla, eli eipä juuri ota selvää mikä oli tarinan punainen lanka. Ei taida olla selvä minullekaan.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Tupakka, mahorkka ja Russkij Stil

Tämän vuoden alusta alkaen tupakan markkinointi Venäjällä kielletään osittain. Ulkomainokset, radio ja telkkari ovat kiellettyjä markkinointivälineitä. Mutta ketkä Venäjällä polttavat ja eritoten mitä?

65 prosenttia miehistä ja 30 prosenttia naisista polttaa Venäjällä. Esimerkiksi Suomaaisista miehistä polttaa noin 24 prosenttia. Tähän on kyllä ihan loogisia syitä olemassa. Suomen tupakkavero on yli 57 prosenttia, kun taas Venäjällä valtio verottaa tupakkaa kolmella prosentilla. Siis mitä ihmettä! Kolme prosenttiahan on aivan naurettava summa, ei edes Suomen alv pysty samaan. No tästä johtuen halvimmat tupakat maksavat kuusi ruplaa aski(olisikohan 20senttiä) ja laadukkaammat 15 ruplasta ylöspäin. Käytännössä katsoen tupakointi on täällä hyvin edullista ja Suomalaisen mittapuun mukaan käytännössä ilmaista.

Halvimmat tupakat eli niin sanotut äijätupakat voivat olla ilman filtteriä tai esimerkiksi Pjotr I merkissä on kuitenkin filtteri. Filtterittömät tupakat ovat yleensä tiukkoja, että pitää olla kovemman luokan korsteeni, että niitä pystyy tajuaan menettämättä polttamaan.

Hyvin suosittu tupakkamerkki paikallisten keskuudessa on Russkij Stil, jota myydään ainakin punaisena ja sinisenä. Tätä voitaisiin kutsua normaaliksi tupakaksi. Varsinkin aski on hyvin koristeellinen, jotenka karkkilaatikoidenkin valmistajat voisivat ottaa siitä mallia.

Suomessa ei ole ainakaan suuremmassa mittaluokassa myynnissä naisille suunnattuja tupakoita esimerkiksi Vogue. Nämä ohuemmat ja hiukkan pidemmät "pilli"-tupakat ovat hyvin suosittuja nuorten naisten keskuudessa, johtuen varmastikin imago arvosta, jota kyseiset tupakavat pitävät sisällään. Imago tulee hyvin esiin elokuvista ja mainoksista joissa kyseinen tupakka luo mielikuvan naisellisen vetovoiman kasvusta.

En tiedä Suomalaisesta kulttuurista, mutta Venäjällä on aivan normaalia pyytää tupakkaa tuntemattomilta ihmisiltä. Niinpä monesti voi tulla kadulla tai baarissa ihmisiä vastaan, jotka pyytävät yhtä tupakkaa. Tupakoiden erosta sen verran, että Pjotr I ja sitä halvemmat merkit ovat sellaisia joita keskiverto venäläisetkään eivät suostu polttamaan. Eivät vaikka olisivat olleet pummimassa tupakkaa ja heille olisi sitä tarjottu. Joten se kuvaa hyvin minkälaisesta mahorkasta on kyse.

Niin minähän en tupakkaa polta, en edes satunnaisesti. Joten tästä tekstistä jää varmasti olennaisia asioita puuttumaan, mitä en ole pystynyt huomaamaan ilman että polttaisin. Vaikka pidänkin tupakointia varsin vastenmielisenä, niin varsinkin Tuomo on luonut hyvät suhteen alakerran vartijoihin käydessään aina pihalla tupakalla(koko opiskelija-asuntolasta kaikki muut polttavat huoneissaan, paitsi kaksi Suomalaista, jotka käyvät kuuliaisesti ulkona).

lauantai 26. tammikuuta 2008

Vodkan lyhyt oppimäärä

Venäjään on aina assosiotunut vodka, vaikka ei otettaisikaan huomioon Venäjällä käyneitä vodkaturisteja. Vladimir Suuri aikoinaan(siinä 1000jKr) miettiessään käännyttääkö kansa islamin- vai kristinuskoon(ortodokseiksi) valitsi ortodoksisen kirkkokunnan, sillä se salli alkoholin käytön toisin kuin islam.

Venäläisillä on tapana kuvata juomista tai humaltumista erikoisella käsimerkillä. He jännittävät etu- tai keskisormen peukalonsa avulla ja napsauttavat sitten kaulan sivulle. Tälle käsimerkille löytyy paljon erilaisia tarinoita ja syitä, miksi näin tehdään. Kerron tässä nyt yhden niistä.

Tsaarin aikaan rakennettiin korkeata kirkkoa ja kellotapulissa oli ongelma, joka oli hyvin vaarallinen ja vaativa. Näin ollen kukaan ei ollut valmis uhmaamaan omaa henkeään korjausta varten. Tsaari näki tilanteen ja hän lupasi toteuttaa yhden toiveen, sille joka korjaisi ongelman. Loppujen lopuksi yksi rakennusmies suostui hommaan ja onnistuikin siinä vallanmainiosti. Palkkiokseen hän sanoi: Aina kun menen kauppaan haluan saada vodkaa ilmaiseksi. Tsaari kirjoitti rakennusmiehen haluaman dokumentin virallisella sinetillä varustettuna.
Eipä aikaakaan kun rakennusmies kävi kaupasta hakemassa korin vodkaa ja kuinka ollakaan Tsaarin virallinen asiakirja oli mystisesti kadonnut seuraavana aamuna. No ei auttanut työmiehen muu kuin lampsia Tsaarin puheille ja pyytää kadonneen lapun tilalle uutta. Tsaarihan kirjoitti samanlaisen lapun sinetin kera. Taas kerran yhden alkoholilla kyllästetyn yön jälkeen lappu oli kummallisesti kadonnut. Jälleen kerran rakennustyömies meni Tsaarin puheille, mutta tällä kertaa Tsaari ei suostunutkaan kirjoittamaan lappua. Tsaari kutsui tatuoijan ja tatuoitti työmiehen kaulaan ison Romanovien suvun vaakunan. Aina kauppaan tullessaan työmies napsautti vain kaulan oikealla puolella olevaa vaakunaa ja kauppiaat tiesivät mitä hän halusi.

Vodkapullon hinta Venäjällä alkaa puolestatoista eurosta ja nousee siitä ylöspäin. Muuhun hintatasoon verrattuna vodka on Venäjälläkin halpaa. Tosin arviot laittomasta vodkan osuudesta Venäjän markkinoilla vaihtelevat 25-50 prosentin välillä.

Vodkalle kuuluvia etikettisääntöjä.
1. Vodkaa ei saa koskaan sekoittaa minkään muun aineen kanssa(esimerkiksi limppari tai mehu), vaan vodka juodaan raakana. Ryypyn tai paukun jälkeen voidaan maku huuhdella sitten mehulla, suolakurkulla tai millä nyt haluaakin.
2. Koskaan ei saa juoda paukkua yksin, vaan juojia pitää olla vähintään kaksi. Tämä koskee myös silloin kun poistut hetkeksi ruokapöydästä ja sillä aikaa muut kerkeävät juomaan omat shottinsa pois. Tällöin sinun pitää pyytää joku kaveriksi omaa lasiasi varten kun saavut takaisin.
3. Aina pitää olla syy mitä varten juodaan. Eli ennen paukun juomista laseja kilistellään ja juodaan esimerkiksi ystävyydelle, kauneudelle, menestymiselle... ihan mille vaan.
4. Varsinkin naiset voivat kieltäytyä vodkasta, mutta yleensä heidän pitää sitten hyväksyä kuohuviini sen sijaan, jotta voivat kilistellä muiden kanssa.

Taisi teksti sen verran jo venähtää, että jätetään kerrottavaa ensikerrallekin. Sillä tästä aiheesta on Venäjällä oma kulttuurinsa. Onhan joku Venäjän johtaja joskus aiemmin todennut, että juominen on venäläisten harrastus. Tämä todellakin pitää paikkaansa, jos venäläisten miesten kuolinikiä seurataan.

torstai 24. tammikuuta 2008

Snacksit kaljan kanssa ja ilman

Mietin tässä suomenkielistä korviketta sanalla snacks, mutta se taitaa olla käytössä ihan suomenkielessäkin. Eli snacksit ovat yleensä pientä suolaista naposteltavaa, esimerkiksi sipsit ja suolapähkinät voidaan luokitella tähän kategoriaan. Venäjällä löytyy samoja snacksejä kuin Suomesta, mutta myös muutamia erikoisuuksia on vastaan tullut.

Vartijan snackki eli auringonkukansiemenet, joita ei ole kuorittu. Hyvin monet vartijat syövät näitä päivät pitkät pitkin kauppakeskuksia ja katuja. Auringonkukansiemen syönti on varsinainen tekniikkalaji, sillä ensiksi siemen otetaan sormenpäihin, avataan kuori hampailla, tiputetaan siemen suuhun ja kuoret heitetään pois. Tämä kaikki tapahtuu alle sekunnissa ja seuraavan siemenen kimppuun. Ensimmäistä kertaa kokeillessani taisi suussa olla enemmänkin auringonkukansiemenien kuoria kuin itse siementä, mutta tekevälle sattuu ja pikkuhiljaa se alkoi onnistumaan. Ei kuitenkaan ihan niin vikkelään kuin ammattilaisilta.

Kuivatut leipäpalakuutiot, jotka on suolattu ja maustettu. Näitä voisi sanoa aivan sipsien korvikkeeksi, sillä ainoa ero on että perunalastut on korvattu vaalealla tai tummalla leivällä. Oikein mielenkiintoinen vaihtelu, suosittelen kokeilemaan tummasta leivästä tehtyjä leipäkuutioita.

Kylmätiskiltä on saatavissa juustotankoja, joita jotkut tykkäävät napostella kaljan kanssa. Juustotangot ovat varmaankin jotain savujuustoa ja erittäin suolaisia. Myös rakenne vaikuttaa enemmän lihan säikeikeiltä kuin juustolta. Eräs paikallinen aikoinaan totesi: Kun juon kaljaa haluan syödä juustotankoja ja koska nämä ovat niin suolaisia haluan juoda taas kaljaa. Näin lähtee oravanpyörä käyntiin. Totta tämä osittain onkin, sillä kun maistoin juustotankoa halusin sen voimakkaan savun ja suolan maun suusta pois mahdollisimman nopeasti. Tähän kalja tehosi erinomaisesti.

Kaljasnacksejä ei ole suomessa vastaan tullut, mutta nämä tuotteet on aivan vartavasten suunniteltu naposteltavaksi kaljan kanssa. Nämä snacksit on tehty pääasiassa joko lihasta, kalasta tai kalmarista. En tarkemmin tiedä miten nämä on valmistettu, mutta vaikuttaa, että lihat on vaan kuivattu ja pilkattu pienemmiksi paloiksi. Kaloja kuitenkin on saatavilla myös aivan kokonaisista lähtien, jolloinka täytyy omatoimisesti siistiä kalaa suomuista ja ruodoista. Kaljasnacksejä on todella montaa eri varianttia, jolloin jostain luultavasti pitää. Kuitenkin osa kalja snackseistä on kuin sinihomejuustoa, eli sitä vihaa tai rakastaa. Suosittelen kokeilemaan ainakin lihaa ja kalmaria, sillä ne ovat varsin mietoja maultaan. Olisikohan näillä markkinapotentiaalia Suomessa. Pitäisi varmaan ehdottaa jotain Suomalaista panimoyhtiötä tekemään kokeiluerä, jossa kaljapullon kylkeen olisi liimattu tälläinen kaljasnackipussi.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Energiankulutus ja ympäristö

Suomessa on jo hetken aikaa puhuttu kasvihuoneilmiöstä ja kuinka sitä torjutaan Suomen osalta. Myös jätteiden kierrätys on enemmänkin kuin pelkkä kaunis sana. Löytyy paperille, pahville, metallille, lasille ja biojätteelle omat karsinat. Mutta kuinka nämä asiat toimivat Pietarissa, joka ei nyt ole aivan takapajuisimpia Venäjän kaupunkeja.

Venäjällä lämmitysvesi pattereita ja kuumavesi hanaa varten lämmitetään omassa voimalassa, jolloinka lämmitetty vesi siirtyy putkia pitkin taloihin. Talvella voi nähdä jossain kohdin menevän lämpövesiputken sillä yleensä siinä kohden menee aina sula alue(en tiedä kuinka tarkkaan putket eristetty). Taloissa vesi kiertää aina jokaisen kerroksen, jolloinka osa kerroksista on kuumempia kuin toiset. Täällä asuntolassa epäilen, että kuumavesiputket kiertävät ensin kerroksen yhdeksän, sitten kahdeksan ja niin edes päin. Ongelmaksi muodostuu se ettei pattereissa ole termostaatteja, joten yläkerroksissa voi olla todella kuuma, mutta alakerroksissa viileä. Johtuen siitä että vesi kerkeää jäähtyä matkalla alas tai ylös päin riippuen suunnittelusta. Energian kulutuksen kannalta tämä käytännössä monesti tarkoittaa, että kuumissa huoneissa on ikkuna auki jopa talvisin ja kylmissä huoneissa sähköpatterit ovat päällä. Joten joskus tuntuu, että sitä energiaa menee hiukan myös harakoille.

En tiedä uusien rakennusten kierrätyspisteistä, mutta perinteisesti täällä kierrätys suoritetaan metodilla: "Kaikki roskat yhteen kasaan ja roskapönttöön". Eli mitään hienosteluja ei harrasteta ainakaan sellaisessa mittakaavassa, että olisi tullut minulle vastaan. Roska-autoja täällä näkyy aika harvakseltaan, mutta näköjään ihan tarpeeksi usein sillä ei tämä kaupunki aivan jätteisiin ole hukkumassa.

Ihan vertailupohjana pelkästään Pietarissa asuu yhtä paljon ihmisiä kuin Suomessa, joten pienenkin edistysaskeleen tapahtuminen kierrätyksen tai energiankulutuksen suhteen Venäjällä tarkoittaa suuria säästöjä. En tässä tarkoita, sitä ettei sillä ole väliä mitä Suomessa teemme, vaan toivottavasti Venäjällä tulee tapahtumaan muutoksia kohti puhtaampaa elämää.

keskiviikko 16. tammikuuta 2008

Ruokakaupassa käynti

Vanhassa leipämainoksessa sanottiin aikoinaan että: "leipä se miehen tiellä pitää ja Moilasen kotona". No hengissä säilyäkseen tulee meidän jokaisen syödä, niinpä Venäjälläkin löytyy ruokakauppoja.

Venäjällä ruokakaupat voidaan jakaa raa'asti neljään kategoriaan: pieniin produkteihin, lähikauppoihin, supermarketteihin ja kauppatoreihin.

Produktit ovat pieniä kioskeja, joissa myydään yleensä kaikkea, mutta valikoima on hyvin suppea. Näiden liikkeiden etu on se, että jos ne ovat erikoistuneet esimerkiksi kasviksiin on sieltä ostetut kasvikset silloin todella edullisia. Myös etäisyys omasta kodista näihin produkteihin on yleensä 50 metriä(perinteisesti kadun toisella puolella).

Lähikaupoissa ostaja saa ottaa kauppakorin ja kierrellä ympäri kauppaa valitsemassa itse mieluisia tuotteita. Valikoima on hyvin paljon laajempi kuin produkteissa. Myös liha- ja kalatuotteet ovat saatavilla sekä maitotuotteet huomattavasti suuremmassa valintaskaalassa.

Supermarketit ovat samanlaisia kuin Suomessa eli valikoimaa ja tarjontaa riittää. Supermarketit voivat kuitenkin olla hieman kauempana ja näin sinne joutuu matkustamaan jo julkisella kulkuneuvolla. Yleensä matkassa menee noin 30 minuuttia.

Viimeisimpänä ja ylivoimaisesti mielenkiintoisimpana paikkana voidaan pitää ruokatoreja, joilla myydään kaikkea suomalaisen silmään eksoottista. Toisin sanoen kaikki muut paitsi valmistuotteet on saatavilla toreilta. Varmasti tuoretta lihaa ja kalaa, freesejä kasviksia ja hedelmiä, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, leivonnaisia, maitorahkaa ja juustoja. Myös maustehärpäkkeet ja omatekemät maustesekoituspullot on myynnissä.

Suomessa on varmaankin aina tuotteen hinnat sitä alempia, mitä suurempi kauppa. Tämä ei kuitenkaan aina pidä paikkaansa Venäjällä vaan hinnoissa voi olla isojakin eroja. Myös samankokoisten kauppojen välillä. Osaltaan tämä johtuu siitä, että kulutus on tällä hetkellä todella suurta. Siispä tuotteiden vertailu kannattaa, koska samassa tuotteessa eriliikkeessä voi olla yli kolminkertainen hinta. Esimerkkinä peruna, joka tavan kaupassa maksaa yli euron kilo ja viereisestä produktista sen sai alle 35 sentillä kilo. Varsinkin maitotuotteissa hintojen erot voivat todella pomppia.

Produktit ovat monesti yhden henkilön ylläpitämiä, jolloin aukioloajat voivat olla mitkä ovat. Lähikaupoilla on yleensä selvät aukioloajat, jolleivat ole 24h kauppoja. Supermarketit ovat hyvin usein auki 24 tuntia vuorokaudessa, joka kuulostaa uskomattoman mukavalta. Miettikää, jos Suomessakin Prismat olisivat aina auki... olisi se aika jännää. Kauppatorit toimivat samoin kuin Suomessa, eli aamulla mennään myymään ja illalla lähdetään pois. Joten aamupäivällä tai päivällä on paras aika tehdä ostoksia siellä.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Kyrillisten kirjainten translitterointi

Kyrilliset kirjaimet ovat vallanneet Venäjän kaupunkien valomainokset ja julisteet. Itseasiassa hyvin vähän näkee englannin kieltä ollenkaan. Löytyy kuitenkin tilanteita, jolloin täytyisi kommunikoida venäjäksi, vaikka kyrillisiä kirjaimia ei ole saatavilla. Tällöin tulee käyttää translitterointia, jolloinka muutamme kyrilliset symbolit latinalaisiksi. Suomalaisilla ei tässä ole suurta ongelmaa, koska lausumme kirjaimet varsin samalla tavoin kuin venäläiset.

Venäjällä kännykällä voi kirjoittaa aivan normaalisti kyrillisillä kirjaimilla. Juuri kukaan ei tätä käytä, sillä latinalaisilla kirjaimilla voit kirjoittaa 160 merkkiä pitkän viestin, mutta kyrillisillä ainoastaan 80 merkkiä pitkän. Näin ollen kaikki translitteroivat tekstiviestinsä.

Myös sähköpostin kirjoituksessa voi joskus joutua käyttämään translitterointia. Esimerkiksi ollessasi internet kahvilassa Suomessa, ei siellä ole koneelle asennettu kyrlillisiä kirjaimia. Myöskään kaikki sähköpostipalvelimet eivät ymmärrä kyrillisiä kirjaimia, jolloinka kirjoittamani kyrillinen viesti on pelkkiä kysymysmerkkejä vastaanottajalle.

Tranlitterointiin löytyy paljon vaihtoehtoisia tyylejä, joten monet kirjaimet voidaan kirjoittaa useammalla tavalla. Suurin osa kirjaisimista kääntyy kuitenkin aivan helposti kuten а,б,в,г,д on a,b,v,g,d. Е, ё, я ja ю voidaan kääntää je, jo, ja, ju. Tekstiviestiä kirjoittaessa voidaan Я kirjoittaa myös numerolla 9, sekä ё ja ю merkeillä ё ja ü.

Henkilökohtaisesti s-kirjainten translitterointi oli vaikein pystyä itse päättelemään. Perinteisesti kyrilliset s-kirjaimet ж, з, с, ц, ч, ш ja щ kääntyvät muotoon zh, z, s, ts, ch, sh, sh. Kyllä viimeiset kaksi ässää kirjoitetaan monesti samalla tavalla ja annetaan vastaanottajan ymmärtää. Merkit ч ja ш voi korvata myös merkeillä 4 ja w(tuplavee) Tietenkin jos haluaa hifistellä ja oikein paljon käyttää aikaa pelkkään viilaukseen niin katso http://ru.wikipedia.org/wiki/ISO_9 .

Pehmeätä merkkiä ei yleensä kirjoiteta, mutta olen joskus nähnyt käytettävän heittomerkkiä pehmeän merkin asemasta. Kirjasin ы voidaan kirjoittaa joko y tai i merkillä ihan oman maun mukaan.