perjantai 9. marraskuuta 2007

Roope Ankka Venäjää valloittamassa

Kaikille suomalaisille tutut hahmot kuten: Roope ja Aku Ankka ovat täällä paljon pienempiä julkkiksia. Itse asiassa Aku Ankka sarjakuvia tai ylipäätänsä mitään sarjakuvaa on vaikea löytää, ainakin jos haluaisi lukea vielä venäjän kielellä. Olen jo pitkään miettinyt minkä takia asia on näin. Sillä ainakin minuun Barksin ja Rosan tarinat iskevät kuin metrin mitta, toisaalta olen kyllä pienestä pitäen lukenut Aku Ankkaa ja näin ollen hahmot ovat olleet tuttuja. Nykyään en kuitenkaan Aku Ankasta innostu, paitsi jos sen olisi saanut venäjäksi.

Venäjällä niin sanottuja lasten sarjakuvia ovat sellaiset kirjat, joissa on aina sivun kokoinen kuva ja sen päällä tarina. Samaan tyyliin kuin Mauri Kunnaksen tekemissä lastenkirjoissa. Olen kysellyt muutamaltakin henkilöltä minkä takia täällä ei ole sarjakuvia ollenkaan. He sanovat, että ne ovat varsin lapsellisia eikä niitä kukaan lue. Esimerkiksi seitsemän vuotiaat lapset lukevat mieluummin Harry Potteria kuin sarjakuvia. Sivuhuomautuksena sen verran lokakuun puolessa välin ilmestyi Harry Potterin uusin kirja venäjän kielellä. Eli varsin nopsaan on käännös tehty, taitaa vielä suomalaiset saada odottaa hetkisen.

Sitä en kuitenkaan tiedä jos käännättäisin Barksin parhaita venäjän kielelle ja alkaisin myymään niitä, niin turmeltuisivatko Venäjän lapset ja alkaisivat lukemaan niitä, vai jättäisivätkö lukematta. Onhan se yksi vaihtoehto, että jos ei ole sarjakuvia mitä lukea, niin ei sarjakuvat sitten suosittujakaan voi olla.

Maassa, jossa jonot ovat pitkiä ja metrolla matkustaminen vie aikaa on kehittynyt oma lukukulttuurinsa. Kaikkialla ihmiset lukevat. Parhaita ovat töihin menevät ihmiset, jotka lukevat koko metromatkan mukaan lukien liukuportaat ja kävelyt. Täytyy siis olettaa, että he osaavat työmatkansa ulkoa, kerta eivät paljoa vilkuile.

1 kommentti:

Zanssons_cherry kirjoitti...

mie ainakin lukisin, jos barksit käännettäisiin venäjäksi.
Aku ankka faniksi voin lukeutua =)

Mielenkiintoinen tää blogi,
varsinkin, kun itse olen mitä ilmeisemmin lähdössä vladivostokkiin opiskelemaan ensi syksyllä :)